Tehdas, joka valmistaa innostuneita ihmisiä.
Ainutlaatuinen paikka kokoontua yhteiseen hauskanpitoon ja rentouttavaan kisailusessioon erilaisten spesiaaliaktiviteettien parissa. Jos on suunnitteilla synttärit, polttarit, saunailta, kokouspäivän virkistyshetki, yllätyspäivä kaverille/puolisolle, läksiäiset, TYKY-päivä, pikkujoulut, virikepäivä ikääntyneille, oikeastaan ihan mitä vaan, niin muista että tekeminen ei ihan heti lopu kesken Elämystehdas Action Factoryssä. Monipuolisen toiminnan lisäksi kaupanpäällisenä saat säävarman toimintapaikan, ei vaikuta sade tai tuuli, ei pakkanen eikä auringonpaahde. Elämystehdas Action Factoryyn tulisi varata ryhmälle oma aika, suosittelemme vähintään 10 hlön ryhmäkokoa, mutta toki järjestämme myös pienemmillekin ryhmille toimintaa. Pienten ryhmien aikana saattaa olla samanaikaisesti muita ryhmiä harrastamassa muita aktiviteetteja. Olemme tilausperiaatteella auki suurimpia pyhiä sekä sunnuntaipäiviä lukuunottamatta.
Laskuri nollattu 23.4.2012
19.4.2012
Lions Clubin Touhupäivä
Viime sunnuntaina Lions Club HÄMEENLINNA-WANAJA R.Y. järjesti Actionfactoryssa touhupäivän. Päivä oli jättimäinen menestys ja kävijöitä oli useita satoja. Kaikki aktiviteetti pisteemme jotka oli ohjelmassa mukana oli jatkuvasti käytössä!
Kiitos Lions Club ja kiitos asiakkaat! Jatkoa ehkä seuraa...
22.3.2012
Hohtominigolf päivitys
Hohtominigolf ratamme ovat kokeneet kasvojen kohennuksen kun maalasimme ratojen reunukset uudelleen ja nyt ne hohtavat kilpaa hymymme kanssa. Tule testaamaan entistäkin kirkkaammin loistavat ratamme ja yritä tehdä uusi rataennätys. Muista myös tykätä meistä
Facebookissa
niin saat heti tietoosi uusimmat uutiset!
10.1.2012
Tuotepäivityksiä ja uudet hinnastot
Lasten touhipaketille ja AIKUISET- osion paketteihin on tullut uusia hinnoitteluita.
- Scalextrix autorata on valmistunut. Käytettävissä on digitaalinen järjestelmä jossa maksimissaan kuudella autolla voi ajaa kisaa. Tietokone pohjainen ajanottojärjestelmä ja kaistanvaihto mahdollisuus.
- Diamond Hunt niminen GPS kännykkä pohjainen liikunta peli joka laittaa niin aikuiset kuin lapsetkin liikkumaan innoissaa ilman pakkoliikunnan tuntua
- Flaghunt pelin uudemman päivityksen myötä peli on entistäkin sujuvampaa ja koukuttavampaa
11.11.2011
Pikkujoulukausi
Jos ei vielä pikkujoulupaikkaa ole löytynyt, niin ei hätää. Voit järjestää pikkujoulusi meillä Actionfactoryssa. Tai tilaa meidät teidän luo ja tuomme aktiviteetit mukanamme.
11.11.2011
Flaghunt päivittyy
Flaghuntin lisäksi voit pelata sotaisampaa Flagwar peliä. Lisää yksin pelattavia kuin joukkueinakin pelattavia pelejä tulossa vielä tämän vuoden puolella.
11.11.2011
GeoCode... GeoRace... GeoGames...
Yksinkertaisilla GPS paikantimilla toimivat pelit ovat tulleet valikoimiin. Valitse mielenkiintoisin vaihtoehto ja kysy lisää!
11.11.2011
Olemme Facebookissa!
Klikkaa sivuiltamme "Tykkää" nappia ja saat ensimmäisten joukossa tietää uusista tuotteistamme.












