Magento Commerce

Kategorian navigaatio:

Sijaintisi on:

 

”VIIHDEKISAILUJA KOKO PORUKALLE”



Mystinen ja jännittävä tunnelma ympäröi kisailijat vanhassa tehdassokkelossa. Action Factoryssä harrastettavat viihdekisailut ovat yhteistä hauskanpitoa parhaimmillaan. Kisailua joukkueittain mitä ihmeellisempien aktiviteettien parissa, naurun käkätystä, kannustusta, tiukkoja tilanteita, jännitystä, kokemuksia... ja jälkipelejä.


Useimmiten järjestämme toiminnan joukkuekisailuina, yleensä n 3-6 hlöä per joukkue. Kisat voidaan käydä myös yksilötasolla, eli kaikki keskinäisessä vertailussa, tai samantapaisesti kuin TV:stä tutuissa Hullut Japanilaiset tai Wipe Out-ohjelmissa, pudotuspeliperiaatteella.


Olemme koonneet yhteen muutamia erilaisia pakettivaihtoehtoja joka ovat lyhyesti esiteltynä alla, mutta toki lajeja voi yhdistellä luovemminkin mikäli esitetyistä ei löydy mieleistä. Lopuksi on myös listaus muutamista lajeista joita voi tulla ihan pelkästäänkin pelaamaan, ilman lisärasteja.


Koko Action Factoryn varaamisesta yksityistilaisuutta varten veloitamme 200 euroa lisää, tällöin ei ole muita ryhmiä paikalla koko tehtaassa. Kaikkien toimintapakettien ihanteellinen kestoaika riippuu ryhmäkoosta, yleensä max. 2 h.

Alla olevista valmispaketeista minimiveloitus on kymmenen hengen mukaan.



TARKKA PAIKKA

30 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1-2h

Rauhalliset tarkkuuskisat, joissa voima EI jyllää.

Easy Curling, curlingturnaus 10-metrisillä ns synteettisillä jääradoilla ja curlingliiton suosittelemilla kuulalaakeroiduilla pelikivillä, taktinen porukkapeli.

Laser Screen Shooting, laserammuntaa suurelle screenille, pistooli, kivääri, haulikko tai jousipyssy, turvallista ja nopeatempoista laserammuntaa mielenkiintoisella tavalla, monipuoliset pelivaihtoehdot, ei taistelupelejä.

Hohtominigolf, 9-ratainen minigolf erikoisessa hohtovalaistuksessa Vaihtoehtoisesti yhdeksi lajiksi voi valita jousiammunnan oikeilla nuolilla.


_______________________________________________________________________________

KAAPIN PAIKKA

35 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1-2h

Selvitetään porukalla tämä ikuisuuskysymys – jos nimittäin siipat uskaltavat ottaa haasteen vastaan! Kisaillaan molemmille sukupuolille neutraaleissa lajeissa, ja palkinnoksi voittajat pääsevät lomaselle rentoutustuoleihin.

Tanssipeli, askelletaan musiikkivideon rytmissä, tahdissa pysymisestä saa parhaat pisteet, valittavana Viidakkokirjan svengaava musiikki, tai mikä tahansa lempibiisi.

Easy Curling, suursuosion saavuttanut nopetempoinen curlingpeli 10-metrisillä ns synteettisillä jääradoilla ja erikoiskivillä, erittäin jännittävä porukkapeli.

Laukkapeli, kuuden hengen kesken samanaikaisesti pelattava reaktiotesteripeli, mitä vikkelämmin sammutat valonappuloita laitteestasi, sen nopeammin hevosesi laukkaa kohti maalia suurella screenillä

Rentoutustuolit, uppoutuminen hierontatuoleihin saa jokaisen unohtamaan työn, arjen ja jopa kisailutkin hetkeksi aikaa… Palkinnon voi myös vaihtaa johonkin neljänteen lajiin, jättilabyrintti, tasapainolaudat, pulmapähkinät, lypsykilpailu tms.


_______________________________________________________________________________

NÄYTÖN PAIKKA

50 €/hlö, ryhmäkoko 6-20 hlöä, kesto 1-1,5 h

Erikoiskisat jossa pareittain kisaillaan sekä fyysisissä että muunlaisissa tehtävissä. Loppuhuipennuksena alkuerien kovimmat hahmot vastakkain tiukassa finaaliskabassa! Vauhdikasta menoa, huikea tunnelma ja mahtava loppufinaali. Erona Action Race-kisaan (kts. alempana) on se että Näytön Paikka suoritetaan yksi rasti kerrallaan.


_______________________________________________________________________________

LADIE'S GAMES

Alk. 20 €/hlö, ryhmäkoko 6-20 hlöä, kesto 1-1,5 h

Naisille tai naisten mielisille tarkoitettu kisailupaketti jossa välineet ovat hieman naisellisempia. Aktiviteetteina voi olla miehisiltä kuulostavia kisoja, mutta kaikki tuotteet on päivitetty naisellisella vivahteella. Pinkkeinä peleinä voi olla mm. tikka-, frisbee, pokeri ja nikkarointi rastit.


_______________________________________________________________________________

MENSAN TEHDASKISAT

Alk. 20 €/hlö, ryhmäkoko 6-50 hlöä, kesto 1-2 h

Iäkkäämmän polven rauhallisemmat virikekisailut, jossa yhdessäolo ja -tekeminen on tärkeintä. Ohjelmassa esim pulmapähkinät, lypsykisa, laukkapeli, pöytäcurling, sisäpetankki jne. Räätälöidään osallistujien kunnon mukaan. Aktiviteetit myös tilattavissa esim hoitokotiin tai muualle jossa halutaan pientä lisämaustetta arkeen.


_______________________________________________________________________________

ACTION JACKSON

45 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1,5-2h

Actionpitoiset sisäaktiviteettikisat, vauhtia ja ”vaarallisia” tilanteita


Laser Zone, kaupunkisota laserasein tehtaan jättimäisessä 800 m2 sokkelossa.

Racing Simulaattorit, kilpa-ajoa toisia vastaan vierekkäisissä piensimulaattoreissa, laitteita 12 kpl jotka ovat linkitetty kahteen 6 kpln ryhmään.

Kiipeilysimulaattori, kahden kiipeilijän motorisoitu loppumaton kiipeilyseinä, joka kallistelee sekä taakse- että eteenpäin, rullausvauhdin myös muuttuessa.

Vaihtoehtoiseksi lajiksi voi valita vessanpönttökilpa-ajon, jossa ajetaan kilpaa motorisoiduilla vessanpöntöillä.


_______________________________________________________________________________

WIILYMPIALAISET

29 €/hlö, ryhmäkoko 6-30 hlöä, kesto 1-2 h

Mainiot monipuoliset Wii-konsolikisat langattomilla laitteilla hauskalla olympialaisteemalla. Hauskanpitoa parhaimmillaan, ja mikä parasta, kaikki voivat osallistua näihin olympialaisiin.


Teemana voi olla kesäolympialaiset, talviolympialaiset, omituiset olympialaiset tms. Käytössämme langattomat pelikapulat, Wii Fit-laudat, Wii-aseet, Wii-ratit, Wii kuntopyörät jne. Pelivaihtoehtoja on satoja, mm tennistä, tanssia, Formula 1-autoilua, mäkihyppyä, hula hula-pyörittelyä, pallonpukkausta, lentämistä, lehmien laukkakisaa, kartingia, pujottelua, pyöräilyä, kelkkailua jne jne.


_______________________________________________________________________________

SALAINEN AGENTTI

45 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1,5-2,5 h

Kuka onkaan seuraava James Bond tai Charlien Enkeli?


Monipuolinen agenttitestipaketti jossa agenttikokelaiden ominaisuudet ja valmiudet salaisiin agenttitehtäviin selvitetään perin pohjin testikeskuksessamme. Kaikki testisuoritukset mitataan ja yhteistuloksesta selviää minkä tason 00-agentti kenestäkin tulee... 007 ollessa parasta A-ryhmää.

Reaktioseinä, reaktioiden testaamiseen kehitetty suuri ”sammuta valonappula”-laite, 60 sek ajan sammutellaan valonappuloita mahdollisimman nopeassa tahdissa.

Laser Screen Shooting, laserpistooliammuntaa suurelle screenille, joko kääntyvät tai liikkuvat maalitaulut

Kiipeilysimulaattori, kiipeilytaitojen testaus rullaavalla ja kallistelevalla motorisoidulla kiipeilyseinällä

Tasapainotesti, tasapainoaistin testaus tasapainolaitteilla

Ydinräjähde, ydinräjähteen purkuharjoitus pienoismallilaitteella, johtojen kytkentä, ”piirikomponenttien” asettaminen oikeisiin paikkoihin, valopainikekoodin selvittäminen ja ydinsauvan nosto putkesta ulos

Suunnistus, suunnistus jättimäisessä 800 m2 yövalaistussa labyrintissä

Avaruuspallo, suoritusten perusteella paras agenttikokelas testataan vielä G-voimalaitteessa jossa pyöritään kolmiulotteisesti


_______________________________________________________________________________

ACTION RACE

40 €/hlö, ryhmäkoko 6-20 hlöä, kesto 1-1,5 h

Erittäin vauhdikas kisailupaketti jossa kunkin osallistujan tulos mitataan erikseen.


Action Race-radat koostuvat muutaman rastitehtävän kokonaisuuksista joiden joukossa on mitä erilaisempia aktiviteetteja, mm tarkkuutta, ketteryyttä, koordinaatiota ja nopeutta vaativia. Yksitellen tai pareittain suoritetaan kisalajeja, joista mitataan lopputulos. Katsotaan kuka on kukin kaveriporukassa! Kaikkea ne hullut suomalaiset keksivätkään!


_______________________________________________________________________________

WILD WEST ACTION

40 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1-2h

Villin Lännen teeman mukaiset leikkimieliset aktiviteettikisat.


Wild West Shooting, turvallista länkkäriammuntaa screenille laseraseella, stetsoni kallelleen ja anna paukkua pullot kumoon saluunan hyllyiltä.

Rodeohärkä, kesytä riehakas sonni, Yiiii-Haaaaa! (Härkä lähtee ulkolaitumille huhtikuun loppupuolella, jonka jälkeen korvaavaa toimintaa)

Country dancing, valkokankaalla pyörivän musiikkipelin rytmissä tulisi pysyä mahdollisimman tarkasti, musiikki tietty kantrihenkistä.

Veitsenheitto, tarkkuusheittoa veitsillä TAI Jousiammunta oikeilla jousilla ja nuolilla (ei siis laserjousiammunta)


_______________________________________________________________________________

ACTION FACTORY TRIATHLON

40 €/hlö, ryhmäkoko 6-14 hlöä, kesto 1-2 h

Fyysinen kisa jossa otetaan ”miehestä/naisesta mittaa”. Kolmen lajin peräkkäinen suoritus: reaktioseinä, soutulaite ja kuntopyörä. Parikilpailu, jossa loppuaika ratkaisee kun on suorittanut sovitut matkat ja määrät. Meillä EI ole suihkua!



HOHTOKISAT

30 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1-2h

Tarkkuuslajit erikoisessa hohtovalaistuksessa.


Hohtocurling, easy curling-pelit efektivalaistuksessa

Hohtojousiammunta, jousiammuntaa erikoisvalaistuksessa, muuttuvaväriset maalitaulut

Hohtominigolf, tuttua minigolfia haasteellisemmin hohtovalaistuksessa, hohtavat pallot ja ratareunukset


_______________________________________________________________________________

TALVIOLYMPIALAISET

30 €/hlö, ryhmäkoko 6-50 hlöä, kesto 1-2 h

Mäkihyppy, Wii Fit-laudalla kisaillaan mäkihyppykisat

Curling, nopeatempoista curlingpeliä synteettisillä 10-metrisillä jääradoilla

Jääkiekko, lätkäturnaus Stiga-pöytälätkäpeleillä

Tarvittaessa voidaan lisäveloituksesta laajentaa pakettia, mm rallikisat talvimaisemissa, pujottelu ja kelkkailukisat Wii-konsoleilla, tai vaikkapa tanssipelikisat esim olympiahymnin tahdissa!


_______________________________________________________________________________

PELIFESTARIT

20-50 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1-2 h

Kisat jossa joukkueen edustajat valitaan kullekin rastille suorittamaan tehtävän joukkueensa puolesta, muiden kannustaessa vierestä. Lajivalikoima voidaan räätälöidä kullekin ryhmälle sopivaksi, kevyestä vaativaan. Kaikkea sukkahousupujottelusta laserammuntaan, tasapainolautailusta labyrinttieksyilyyn...lypsykisasta teleskooppitikkaan.


_______________________________________________________________________________

CRAZY GAMES

40 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1-2h

Hulvattoman hauskat kisat aivan pähkähullujen lajien parissa.


WC Racing, kilpa-ajoa motorisoiduilla vessanpöntöillä TAI

Vemputusautot, kilpa-ajot hillittömän hauskoilla pienillä ajokeilla jotka toimivat rattia edestakaisin heiluttelemalla

Laser Screen Shooting, turvallista tarkkuusammuntaa laseraseilla haasteelliset vääristävät erikoislasit päässä TAI Laukkapeli samoilla erikoislaseilla

Bongo bongo, hulvattoman hauska yhteisrummuttelupeli screenillä pyörivän musiikkipelin tahdissa, onnistuu jopa nelinpelinä

Skeittikävely, vaappumista eteenpäin pyörättömillä skeittilaudoilla


_______________________________________________________________________________

RACING GAMES

50 €/hlö, ryhmäkoko 6-30 hlöä, kesto 1-2 h

Kilpa-ajo painoitteinen kisailupaketti.

Racing Simulaattorit, kilpa-ajoa rallipoluilla yhteenlinkitetyillä Hyper Stimulatoreilla, useat moottoriurheilutiimit käyttävät samanlaisia laitteita


Neppis Racing, legendaarinen neppauskilpailu

WC Racing, potta päässä ja potta alla väännetään menemään kurvit suoriksi näillä erikoisilla motorisoiduilla vessanpöntöillä

Reaktioseinä, suurikokoisesta pelilaitteesta sammutetaan valonappuloita mahdollisimman vauhdikkaasti, virallinen maailmanennätys on Jenson Buttonilla, 115 p/60 sek. Lähes jokaisella formula tallilla on käytössään samanlaiset laitteet


_______________________________________________________________________________

HÄMÄLÄISOTTELU

40 €/hlö, ryhmäkoko 6-30 hlöä, kesto 1-2 h

Hämeeseen liittyvät kisailut.


Fasaanijahti, fasaanimetsästystä turvallisesti laseraseella suurella screenillä

Ahvenisto GP, neppisautoilua Ahveniston muotoisella radalla

Aulangon torni, tornipeli jossa kilpailunomaisesti rakennetaan tornia yhä korkeammaksi kunnes se kaatuu

Linnan kisat, Hämeen keskiaikaisen linnan väen suosiossa olleita pelejä sekä älypähkinätehtäviä ratkaistavana, mm härän rengastus, linnan kuningattaret.


_______________________________________________________________________________

MUSAKISA

40 €/hlö, ryhmäkoko 6-40 hlöä, kesto 1-2 h

Hillittömän hauskat kisat koko rytmiryhmälle!


Tanssipeli, askelletaan musiikin tahdissa ansaiten pisteitä, kaksinpeli, voi valita lähes minkä lempibiisin haluaa

Bongo bongo, rummutellaan musiikin tahdissa ansaiten pisteitä, 1-4 pelaajaa kerrallaan

Singstar-karaoke, valittavana lähes kaikki julkaistut Singstar-pelit

Buzz-tietovisa, musiikkiaiheinen virtuaalisesti juonnettu visailu, tiimeittäin voi hyvinkin 10-20 hlön ryhmä osallistua samaan aikaan


_______________________________________________________________________________
Yksittäislajien esittely. Nämä ovat toiminnoiltaan jo itsessään riittävän mielenkiintoisia, joten monet ryhmät varaavat pelkästään näitä, ilman lisärasteja. Alla lyhyt esittely ja hinnat.
_______________________________________________________________________________

LASER ZONE

Kaupunkisotaa 800 m2 sokkelossa, jossa lähes rajattomasti piilopaikkoja ja yllätysmahdollisuuksia. Tavoitteena on kerätä pisteitä osumalla vastustajapelaajien pelivarusteisiin laseraseilla. Pelin päätteeksi jokainen saa tuloskortin suorituksistaan. Pelit pelataan joko kahden tai kolmen joukkueen kesken, tai vaihtoehtoisesti kaikki kaikkia vastaan. Maksimissaan peliin voi osallistua 15 hlöä. Mikäli saamme osallistujien nimet ennakkoon, niin jokainen saa tuloskorttinsa omalla nimellään, jolloin jälkipelit helpottuvat kun kukin näkee kortistaan kaikkien pelaajien nimet ja keskinäiset osumat.

Hinnat:

1h (2x20 min erää), 20 €/hlö

1,5 h (3x20 min erää), 25 €/hlö

2 h (4x20 min erää), 30 €/hlö


_______________________________________________________________________________

RACING SIMULAATTORIT

Kilpa-ajoa jopa 12 Hyper Stimulator- piensimulaattorilla. Kaikilla on omat ajokit ja 32” LCD-näytöt, ja laitteet on linkitetty toistensa kanssa yhteen kahdessa kuuden ajokin ryhmässä. Suosituimmat kisat ovat rallikisat ns arcade-periaatteella, eli kaikki samalla radalla samaan aikaan, tai sitten Formula 1-kisat jotka luonnollisesti ajetaan myöskin samalla radalla samaan aikaan.

Hinnat:

1 h, 20 €/hlö

1,5 h, 25 €/hlö

2 h, 30 €/hlö


_______________________________________________________________________________

EASY CURLING

Erittäin hauska, jännittävä ja nopeatempoinen porukkapeli joka lyö mennen tullen keilailun niin yllätyksellisyydessään kuin yhteishengen kohottajanakin. Pelissä herää konkreettisesti henkiin kenties ennestään jo tutut termit, kuten määrämittainen heitto, suojakivi, tuplapoisto, ja erityisesti viimeisen kiven etu. Pistelaskun hoitaa ohjaajamme. Peliä voi helposti pelata useamman joukkueen turnauksena, ja huilivuorossa olevat pelaajat/joukkueet voivat hioa taktisia taitojaan kanadalaisilla Cool Curling-pöydillämme. UUTUUTENA voi nyt pelata curlingia myös hohtovalaistuksessa, joka tuo omat hauskat haasteensa peliin mukaan.

Hinnat:

1 h, 100 e/max 10 hlöä + 10 e/lisählö

1,5 h, 150 e/max 10 hlöä + 15 e/lisählö

2 h, 200 e/max 10 hlöä + 20 e/lisählö


_______________________________________________________________________________

HOHTOMINIGOLF

Tuttu ja legendaarinen kesäpeli, minigolf, nyt erikoisvalaistuksessa. Yhdeksän toinen toistaan haastavampaa rataa odottaa puttaajia, ja ”yövalaistuksessa” sekä musiikin (voi tuoda oman mielimusiikin) ympäröimänä pääsee porukka pelaamaan tätä kaikille taatusti soveltuvaa peliä. Tunnin aikana ehtii mainiosti pelaamaan vähintään kaksi kierrosta, ja jälkipeleissä voi sitten vertailla tuloskorttimerkintöjä kavereitten kanssa. Action Factoryn rata on Suomen hohtominigolfratojen kantaäiti.

Hinnat:

1 h, 10 €/hlö

1,5 h, 15 €/hlö

2 h, 20 €/hlö


_______________________________________________________________________________

LASER SCREEN SHOOTING

Erittäin monipuolinen ja hermoja raastava tarkkuusammuntaturnaus turvallisesti laseraseilla. Kahdella eri laserammuntaradalla ammutaan tarkkuutta suurelle screenille. Aselajista riippuen on valittavana monia erilaisia pelimuotoja, yhteensä n 30 kpl: pistooli, kääntyviä tai esiin ponnahtavia maalitauluja, sekä erilaisia liikkuvia maalitauluja kivääri, riistametsästysaiheisia pelejä, sekä maalitauluammunta haulikko, erilaisia trap-ammuntamuotoja omine erityispisteytyksineen, pienriistametsästystä, mm sorsat, fasaanit ja viiriäiset jousiammunta, maalitauluja ja metsästystä.


Turnaus voidaan järjestää 1-4 erilaisella asemallilla ja useammalla eri pelimuodolla.

Hinnat:

1 h, 20 €/hlö

1,5 h, 25 €/hlö

2 h, 30 €/hlö

Ryhmäkoon perusteella käytämme 1-3 ampumarataa.


_______________________________________________________________________________

PÖYTÄLÄTKÄTURNAUS

Jääkiekkoturnaus legendaarisilla Stiga-pöytälätkäpeleillä.


Turnaus voidaan pelata samaan tapaan kuin oikea jääkiekkosarja, kaikkien kohdatessa kaikki, tai sitten cup-muotoisesti. Pelikaukaloita on tarpeellinen määrä sujuvan toiminnan takaamiseksi.

Peliturnaus joka taatusti nostaa tunnelman kattoon.

Hinnat:

1 h, 10 €/hlö

1,5 h, 15 €/hlö

2 h, 20 €/hlö


_______________________________________________________________________________

RÄÄTÄLÖI ITSE OMA ACTION GAMES-PAKETTISI

Hinnoittelu per hlö, minimiveloitus 10 hlön mukaan. Napsi lajeja paketeistamme, ja rakenna oma yhdistelmäsi.

HUOM! Laser Zone ja Racing Simulaattorit erillishinnoiteltuja, kysy tarjous jos haluat jommankumman olevan mukana paketissasi.


Hinnasto

1 laji 2 lajia 3 lajia 4 lajia
1 h 15 € 20 € --- ---
1½ h 20 € 25 € 30 ---
2 h 25 € 30 € 35 40
Esimerkiksi:

Olkoon voima kanssasi! - Laser Zone, taitoajoa erikoisilla Segway-ajokeilla, Alien Assault -avaruusalusten eliminointipeli laseraseilla suurella valkokankaalla, reaktiopelit, avaruuspallo...

Eläimellistä menoa – rodeohärkä, härän rengastus, laukkapeli, villisian metsästys laserasella suurella valkokankaalla...

Kalorimylly - Laser Zone - kaupunkisota, pleikkarispinning - polje vauhtia ralliautoosi, Kiipeilysimulaattori - motorisoitu rullaava ja kallisteleva kiipeilyseinä, powerball – rannepallo...