ULKOKISAT
kokouspäivän lomaan leppoisaa kisailua, tai tauon ajaksi happihyppelyä
Hinnat voimassa Hämeenlinnan lähialueella
Hintoihin lisätään alv 10 %, ellei toisin mainita
Reippaiden ohjaajiemme opastuksella sekä kisailut että muutkin virkistystoiminnot sujuvat mukavasti. Rentoihin kisoihin ryhmä jaetaan pienempiin tiimeihin, ja suurten, yli 100 hlön ryhmien kohdalla voidaan myös toimia ns. vapailla rasteilla, eli rasteilla voi käydä kokeilemassa eri lajeja vapaaseen tahtiin ja seurustelevaan tyyliin.
Rastipisteillä ohjaajamme kirjaavat tuloksia ylös joukkueittain.
Kisojen lopuksi teemme tulosyhteenvedon joukkuekohtaisesti, pisteytämme suoritukset ja yleensä julistamme tulokset tuoreeltaan. Voittajajoukkue voidaan sovitusti palkita välittömästi kanssakisailijoiden suosionosoitusten saattelemana.
Listauksessa paketit esitetään perusmuodossaan. Kaikki toiminta on suunniteltu siten, että normaalikuntoiset henkilöt pystyvät kaikkeen hyvin osallistumaan, ei siis extreme-jippoilua. Kaikkien pakettiemme sisältö on räätälöitävissä toiveiden mukaan. Erityisesti talviolosuhteet vaativat usein oman erikoissuunnittelunsa.
Valikoimiimme kuuluu lähes 350 omaa aktiviteettia, joista voi sommitella omia yhdistelmiä ryhmäkoostumuksen, tavoitteiden, aikataulun ja puitteiden mukaan.
On siis täysin mahdollista räätälöidä sellainen fantasia-kokoelma johon on napattu eri valmispaketeista lajeja oman maun mukaan, vaikkapa Laser Trap-ammuntaa, polkuautokisaa ja itämaisia harjoitteita Tai Chi-pohjalta, tai jousiammuntaa, ryhmärummuttelua ja sumo-futista. Kertakäyttösadetakkeja meillä on luonnollisesti aina mukana.
Meillä myös toimintaa teemajuhliin, Baila Brazil, Hyvä Suomi!, Bond/Charlien Enkelit, Villi Länsi, Olympialaiset, After Golf, After Ski, Kantri-/Maalaisiltamat, Kieltolaki/Mafia, Beach Party, Viva´ Mexico, Avaruusasema, Festarit, 60-/70-/80-/90-luku, Äijäilta jne.
_____________________________________________________________________________
LASER TRAP
Hinta 650 €/ max 2 h + 100 €/alkava lisätunti.
Jos haluatte kokouspäivän ainoaksi aktiviteetiksi niin 1-1,5 h on sopiva aika max. 15 hlön ryhmälle

LASER TRAP, monipuolinen ja turvallinen savikiekkoammuntakisa lasertoimisilla, mutta aidoilla haulikoilla. Ilmassa lentävät kiekot, joihin osuessaan ampujat saavat tulostaululle ilmestyviä pisteitä. Viisi henkilöä kerrallaan voi ampua, joten toiminta on sujuvaa. Laukaisuäänet kaikuvat kaiuttimista. Vaaratonta ja ympäristöystävällistä.
Laser Trap on tilatuin aktiviteettimme.
_____________________________________________________________________________
OMITUISET OLYMPIALAISET
Hinta 890 €/max 10 hlöä + 25 €/lisählö, max 200 hlöä, kesto 1-3 h

Hilpeitä pihakisoja ja oivallista kevyttä liikuntaa. Paljon vaihtoehtoisia versioita; vauhdikkaita, äijämäisiä, maalaisteemalla, hupifiiliksellä yms. Lajeja on yli 100 kpl joista räätälöidä Omituiset Olympialaiset-paketteja… Eräs esimerkkipaketti:
Jättipallo, suuren 2-metrisen ”rantapallon” vierityskisa pitkin monipuolista este- ja tehtävärataa, hauska ja vauhdikas tiimitehtävä
Skeittikävely, tasapainoaistia vaativa ”vaappumiskilpailu” viestikisatyyliin, käytössä eräänlaiset tassuin varustetut skeittilaudat, mainio haaste kenelle tahansa
Tiimihiihto, legendaarinen viiden hengen lankkusuksihiihto - nyt erikoistehtävärastilla ja aikasakoilla…
Frisbee Targets, tarkkuusheittoa erikoisfrisbeellä frisbee golf-koreihin, onnistuu myös frisbee golf-pelinä lähes missä vain.

Muutama esimerkkilaji lisää:
Tynnyrin pyöritys, peltitynnyrin pyöritystä/kantamista pitkin taitorataa
Veitsen heitto, tarkkuusheittoa veitsillä
Laser Trap, laserhaulikkoammuntaa lentäviin kiekkoihin
Talikon heitto, tarkkuusheittoa talikoilla heinäpaaleihin
Justeerisahaus, sahaustehtävä kahden miehen sahalla
Lypsyjakkara, lypsetään keinoutareilla, näyttää helpolta, mutta…tekniikkalaji jos mikään
Miinakenttä, sokkona ylitetään lehmien pieni laidunalue joka on täynnä ”miinoja”, tosin ei ihan aitoja…
_____________________________________________________________________________
CHALLENGE RACE
Hinta 990 €/max 10 hlöä + 30 €/lisählö, max 48 hlöä, kesto 1-2 h

CHALLENGE RACE, erittäin vauhdikas ja kilpailullinen, mutta ennenkaikkea kaikille hyvin soveltuva rastitehtäväkisa. Joukkueet starttaavat samalta viivalta, ja ensimmäisenä maalissa n 15 erilaisen hauskan tehtävän jälkeen, on voittaja! Huippuhauska tiimikisa jossa punnitaan tiimien tiedot ja taidot monipuolisesti.
_____________________________________________________________________________
DRUMBEAT
Hinta 890 €/max 10 hlöä + 30 €/lisählö + alv 24%, max 30 hlöä, kesto 1-1,5 h

DRUMBEAT, pysyykö rytmiryhmäsi samassa tahdissa? Mainio ryhmärummuttelu-sessio afrikkalaisperäisillä käsirummuilla. Hauskempaa tiimitoimintaa saa hakemalla hakea, sillä tässä kaikki osallistuvat yhteiseen tekemiseen, ilman keskinäistä kilpailua. Onnistuu sekä sisällä että ulkona. Sopii mainiosti täysin epämusikaalisillekin.
_____________________________________________________________________________
PIHASPELIT
Hinta 550 €/max 10 hlöä + 10 €/lisählö, max 50 hlöä, 45 min-1,5 h

PIHASPELIT, leppoisaan ja kevyeen happihyppelyyn soveltuva valikoima erilaisia rentoja pihapelejä. Ohjaajamme opastaa alkuun, ja itse spelailut sujuu mukavasti omatoimiperiaatteella. Sateen sattuessa ohjelmassa vastaavanoloiset sisäspelit.
_____________________________________________________________________________
* KOE KUINKA KÄNNYKÄT LIIKUTTAVAT IHMISIÄ!
Uusinta uutta tiimityöskentelyn saralla
Uusinta uutta tiimityöskentelyn saralla
_____________________________________________________________________________
* ACTIONTRACK
Hinta versiosta riippuen:
- virtuaalitehtävät puhelimissa, 950 €/10 hlöä + 25 €/lisählö, max 200 hlöä, kesto 2-3 h
- miehitettyjä + virtuaalirasteja, alk. 1400 €/10 hlöä + 55 €/lisählö, max 200 hlöä, kesto 4-8 h
Lisäveloituksesta ohjelma voidaan brändätä asiakkaan toiveita ja tavoitteita noudattaen.
ACTION TRACK, erinomainen uutuuspeli tiimeittäin joka pohjautuu kevyesti Amazing Race-ideaan, tosin pisteiden keräämiseen perustuen eikä nopeuskilpailuna. Kisan kuluessa ryhmät etsivät rastipisteitä joilla suorittaa tehtäviä. Käytössä nyt mullistavana uutuutena suurinäyttöiset älypuhelimet, jotka opastavat rastipisteille, ja joihin tulee automaattisesti tehtävät näkyviin. Puhelinnäytöllä näkyy myös tiimin pistetilanne reaaliaikaisesti, sekä sijoitus muihin tiimeihin nähden. Kisa voidaan käydä aivan lähimetsissä ja puistoalueilla, tai vaikkapa koko kaupungin kattavana versiona, jolloin myös taksien ja bussien käyttö voi kuulua asiaan.
_____________________________________________________________________________
* KADONNEEN JOHTAJAN ARVOITUS
Hinta 750 €/10 hlöä + 25 €/lisählö, max 120 hlöä, kesto 2,5-3 h.
ACTION TRACK, erinomainen uutuuspeli tiimeittäin joka pohjautuu kevyesti Amazing Race-ideaan, tosin pisteiden keräämiseen perustuen eikä nopeuskilpailuna. Kisan kuluessa ryhmät etsivät rastipisteitä joilla suorittaa tehtäviä. Käytössä nyt mullistavana uutuutena suurinäyttöiset älypuhelimet, jotka opastavat rastipisteille, ja joihin tulee automaattisesti tehtävät näkyviin. Puhelinnäytöllä näkyy myös tiimin pistetilanne reaaliaikaisesti, sekä sijoitus muihin tiimeihin nähden. Kisa voidaan käydä aivan lähimetsissä ja puistoalueilla, tai vaikkapa koko kaupungin kattavana versiona, jolloin myös taksien ja bussien käyttö voi kuulua asiaan.
_____________________________________________________________________________
* FLAGHUNT
Hinta 650 €/max 10 hlöä + 25 €/lisählö, max 44 hlöä, kesto 2 h
FLAGHUNT, liikunnallinen lipunmetsästyspeli älykännykät etsintävälineinä, automaattinen pisteytys löydetyistä lipuista ja aarteista! Erinomainen tiimityöskentelylaji johon jokainen voi osallistua oman kuntonsa mukaisesti. Strategiapelien HUIPPU-UUTUUS! Kasvatamme välinekapasiteettiamme.
_____________________________________________________________________________
* Aarteen etsintä / Diamond Hunt
Diamond hunttia pelataan GPS-kännyköillä liikkumalla maastossa. Oma liikkumisesi liikuttaa pelihahmoasi kännykän näytöllä ja tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon virtuaalisia timantteja ja aarteita tietyssä ajassa. Mutta varo, ettet jää ansaan.
Diamond hunt on todella yksinkertainen peli joka soveltuu kaikille ryhmille kaikkina vuodenaikoina. Tarvitaan vain hieman aukeata pihaa, puistoa tai kenttää jossa pelaajat juoksentelevat kännyköiden opastamana. Peli on todella koukuttava ja huomaat pelaavasi yhä uudelleen ja uudelleen jotta voit parantaa pisteitäsi.
_____________________________________________________________________________
INNOGAMES
Hinta 750 €/10 hlöä + 25 €/lisählö + alv 24 %, max 100 hlöä, kesto 1,5-3 h INNOGAMES, tiimit saavat käyttöönsä erilaista kierrätykseen soveltuvaa tarviketta, joista keksiä jokin kiva aktiviteetti, joka myös kokeillaan porukalla. Mitä voisi esimerkiksi keksiä ketsuppipulloista, kananmunakartongeista, vessapaperirullista, maitotölkeistä, sählypalloista yms tavarasta? Alle kouluikäiset lapset keksivät yli 200 käyttötarkoitusta paperiliittimelle, koulutetut aikuiset 12 tarkoitusta... Mielikuvitus lentämään, tiimeissä ideat rakentuvat ideoiden päälle, ja lopputulos voi ylittää kaikki odotukset.
_____________________________________________________________________________
MÄKILAAREN RACING
Hinta 1450 €/25 hlöä+35 €/lisählö+alv 24 %, max 140 hlöä, kesto 2,5-5 h

MÄKILAAREN RACING, tiimityönä tulisi taikoa rouhea mäkiauto annetuista tarvikkeista. Auton runko on valmiina ratteineen, pyörineen, jarruineen, mutta ulkonäkö aneeminen. Ideat sinkoilemaan, ja vasarat heilumaan. Autojen ja tiimilipun kauneuskisat, mäkiautokisat sekä mahdollisesti renkaanvaihtokisat. Harvoin näkee aikuisryhmillä niin antaumuksellista tiimityötä kuin mäkiautoja rakennettaessa.
_____________________________________________________________________________
FINNGAMES
Hinta 950 €/10 hlöä + 25 €/lisählö, max 240 hlöä, kesto 2,5-4 h

FINNGAMES,varsinkin ulkomaisiin osallistujiin kolahtava tiimikisailuohjelma. Rasteilla mm lypsetään kilpaa, heitetään talikoilla tarkkuutta heinäpaaleihin, metsästetään aarteita, ja kisaillaan kaikille soveltuvalla Hullulla Suomalaisella Toimintaradalla! Ohjelmaan voidaan liittää myös muitakin aktiviteetteja ryhmäkoon ja tarpeen mukaisesti. Rastivetäjät teemapukeutuneita kunkin rastin mukaisesti.
_____________________________________________________________________________
NICEGAMES
Hinta ulkopaketille 650 €/10 hlöä + 25 €/lisählö, max 50 hlöä, kesto 1-2 h

NICEGAMES,naisryhmille pilke silmäkulmassa kehitetty toimintatuokio, johon voidaan sään salliessa liittää vaikkapa picnic-kattauskin! Lajeina mm tarkkuusheittoa pinkeillä frisbeellä, mölkkyä pinkeillä palikoilla, sählyä pinkeillä mailoilla ja palloilla, tikanheitto pinkeillä tikoilla pinkkiin tauluun jne jne. Leikkisät kisailut mimmityyliin, joita voidaan täydentää illalla vaikkapa pokerinpeluulla pastellinsävyisillä pelimerkeillä...
_____________________________________________________________________________
TALVIKISAT
_____________________________________________________________________________
WINTER SURVIVAL CAMP
Hinta 1350 €/10 hlöä + 40 €/lisählö, max 20 hlöä, kesto 2-3 h WINTER SURVIVAL CAMP,leikkimielinen selviytymiskisa pienemmille ryhmille. Rasti rastilta edetään testaten tiimien selviytymiskykyjä, mm justeerisahauksessa, nuotion sytytyksessä, tiimihiihdossa, ”metsästyksessä”, lumikenkäilyssä ja muutamassa muussakin tietoa tai taitoa vaativassa lajissa.
_____________________________________________________________________________
TALVITURNAJAISET
Hinta 750 €/10 hlöä + 25 €/lisählö, max 50 hlöä, kesto 1-2 h

TALVITURNAJAISET,tiimikisailut erilaisten lumeen ja jäähän liittyvien lajien parissa. Talviolosuhteiden puuttuessa on varalla muita hauskoja porukka-aktiviteetteja. Ohjelmassa hurjastelua jättipotkurisuksella, aarteenetsintää lumikengät jalassa, alppimaiden jääkolkka-peliä ym leppoisia talvisia aktiviteetteja. Kovilla pakkasilla meillä vuokrattavana talvihaalarit, pipot ja hanskat, ja tarpeen vaatiessa voimme järjestää sisätalvikisat; pöytäcurlingia, Wii-mäkihyppyä/pujottelua, hankirallia jne.

LYHYEEN HAPPIHYPPELYYN KOKOUSPÄIVÄN LOMAAN LÖYTYY MONIA RATKAISUJA
_____________________________________________________________________________
* Aarteen etsintä / Diamond Hunt
Diamond hunttia pelataan GPS-kännyköillä liikkumalla maastossa. Oma liikkumisesi liikuttaa pelihahmoasi kännykän näytöllä ja tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon virtuaalisia timantteja ja aarteita tietyssä ajassa. Mutta varo, ettet jää ansaan.
Diamond hunt on todella yksinkertainen peli joka soveltuu kaikille ryhmille kaikkina vuodenaikoina. Tarvitaan vain hieman aukeata pihaa, puistoa tai kenttää jossa pelaajat juoksentelevat kännyköiden opastamana. Peli on todella koukuttava ja huomaat pelaavasi yhä uudelleen ja uudelleen jotta voit parantaa pisteitäsi.
_____________________________________________________________________________
HULLU SUOMALAINEN TOIMINTARATA
Hinta 290 €/10 hlöä + 15 €/lisählö, 20-30 min/max 40 hlöä

HULLU SUOMALAINEN TOIMINTARATA,viisi peräkkäistä hauskaa tiimeittäin kisailtavaa rastia, yhteislähtö, ensimmäisenä maalissa oleva joukkue on voittaja. Erinomainen päivän virkistäjä, leikkimielinen mutta kilpailuhenkinen. Suon ylitys, naulapölkky, tukkikarting, ketjun heitto ja tiimihiihto. Tarvittaessa lisätehtäviä.
_____________________________________________________________________________
SNAG GOLF
Hinta 290 €/10 hlöä + 15 €/lisählö, 20-30 min/max 30 hlöä

SNAG GOLF,tarkkuuslyöntikilpailut tarranauhapalloilla ja suurilapaisilla mailoilla. Maaleina suuret tarranauhamaalitaulut, joihin pallot osuessaan jäävät kiinni. Maanmainio ”jokapojan” golfpeli.
_____________________________________________________________________________
FRISBEE GOLF
Hinta 250 €/10 hlöä + 10 €/lisählö, 20-30 min/max 20 hlöä

FRISBEE GOLF,tarkkuusheittopeli liitokiekoilla puistoalueelle pystytetyllä radalla. Hauska ja kevyt kisailu, johon jokaisen on helppo osallistua.
_____________________________________________________________________________
_____________________________________________________________________________