Etäaktiviteetit ulos

  • Etäaktiviteetti VIRUS HUNT

    HUOM! TÄMÄ PELI PELATTAVISSA VAIN HÄMEENLINNASSA HÄMEEN LINNAN YMPÄRISTÖSSÄ.

    VIRUS HUNT on mysteeripeli, jonka voitte pelata joko yksin tai kavereiden kanssa yhdellä päätelaitteella (puhelin/tabletti).

    Peli sijoittuu nykyhetkeen, mutta uskokaa tai älkää, niin pelin idea kehitettiin jo ennen korona pandemiaa. Pelissä teidän tulee kulkea yhdeksän rastin läpi linnan ympäristössä. Kaikki peliin osallistuvat päätelaitteet kulkevat rastit läpi samassa järjestyksessä. Jokaisella yhdeksällä rastilla teille esitetään kysymys eli mysteeri. Mysteerit liittyvät viruksen rokotteen kehitykseen tarvittavaan tietoon. Teillä on maksimissaan kolme minuuttia aikaa vastata jokaiseen mysteeriin. Maksimipistemäärä jokaisesta mysteeristä on 100 pistettä, mutta jokainen käytetty sekunti laskee maksimipistemäärää, jonka mysteeristä voi saada. Mikäli aika tulee täyteen tai vastaatte väärin, menetätte -20 pistettä ja pääsette yrittämään uudelleen vastaamista samaan mysteeriin. Mikäli vastaatte vielä toisenkin kerran väärin, teille esitetään mahdollisuus käyttää ensimmäinen vihje. Mikäli vastaatte kolmannenkin kerran väärin, teille esitetään mahdollisuus käyttää toinen vihje. Vihjeet ovat maksullisia. Niistä laborantit maksavat hengellään ja te menetätte – 10 pistettä/vihje. Jotta voitte edetä pelissä, teidän tulee ratkaista jokainen mysteeri. Muistiinpanovälineet ovat suositeltavaa olla mukana.

    Kun olette vastanneet oikein, teidän päätelaitteenne kartalle ilmestyy seuraavan rastin sijainti, jonne teidän tulee edetä. Seuraavalla rastilla teille esitetään seuraava mysteeri, joka liittyy jotenkin rokotteen valmistukseen tätä varallista virusta vastaan.

    Oikeasta vastauksesta teitä palkitaan pisteiden lisäksi myös koodin osalla. Teidän tulee saada haltuunne kaikki yhdeksän koodia, jotka ilmestyvät päätelaitteenne kartalle yksi kerrallaan, kun saatte mysteerejä ratkaistua.

    Kun kaikki yhdeksän koodia on teidän hallussa, päätelaitteen kartalle ilmestyy viimeisen rastin, automatisoidun laboratorion sijainti, jonne teidän tulee edetä. Siellä teiltä kysytään nämä yhdeksän koodin osaa, ja vain ne oikein syöttämällä, voitte pelastaa ihmiskunnan. Helppoa!

    Suosittelemme testaamaan päätelaitteen soveltuvuuden tähän VIRUS HUNT etämysteeripeliin ensiksi HÄMEEN MYSTEERI demopelillä, joka on ilmaiseksi ladattavissa verkkokaupastamme.

     

    Onnea mysteerin ratkaisuun!

    Lue lisää...
  • Etäaktiviteetti Outdoor Bingo

    Superhauska UUSI

    reippailupeli keräten virtuaalisia BINGO-palloja pitkin ja poikin ulkopelialuetta, onnistuu Hämeenlinnassa, Tampereella, Helsingissä ja Turussa.

    Kesto +/- 1 h. 10-100 hlöä

    OUTDOOR BINGO on omatoiminen peli, joka voidaan siirtää lähes minne tahansa Suomessa, missä tilaaja kokee liikkumisen turvalliseksi. Pelin starttikoodilla voitte pelata pelin ihan milloin haluatte. 

    Yhdellä laitteella voi pelata yksi hlö.

    Hinta vakiopelialueillamme HML, HKI, TRE, TKU 100€/max 5 laitetta pelissä + 10€/lisälaite.
    Muualle Suomeen siirrettynä 290€/max 5 laitetta + 10€/lisälaite.

    Lue lisää...
  • Etäaktiviteetti SALAPOLIISI

    HUOM! TÄMÄ PELI PELATTAVISSA VAIN HÄMEENLINNAN KESKUSTAN ALUEELLA. LÄHTÖ JA MAALI ON HÄMEENLINNAN TORILLA

    SALAPOLIISI on mysteeripeli, jonka voitte pelata joko yksin tai kavereiden kanssa yhdellä päätelaitteella (puhelin/tabletti). 


    Johtaja Janne S. on kadonnut yllättäen. Vielä tänään on tulossa huipputärkeä hallituksen kokous ja hänet olisi tärkeää löytää niin pian kuin suinkin mahdollista. Yritys on tämän takia palkannut etsivätoimiston selvittämään tapausta. Teidän tehtävänänne on muodostaa etsivätoimiston tiimejä, joiden tehtävänä on saada selville, minne Janne on kadonnut ja tuoda hänet takaisin ajoissa.

    Pitäkää huoli, että teillä on joko tulostettuna tai sähköisessä muodossa mukana kuva Jannen työpöydästä.

    Tiimi, joka löytää Jannen nopeimmin, voittaa. Pelin aikana kerätään myös pisteitä, niitä käytetään rahana, jonka avulla saa parempia vinkkejä, oikoteitä yms. Pelin aikana on tarjolla paljon vihjeitä ja vinkkejä, mutta suuri osa vinkeistä ei liity niihin syihin miksi Janne katosi, ja vinkit voivat johdattaa pelaajat hieman harhaan ennen kuin totuus kirkastuu.

    Alkuun saatavia pisteitä/rahaa käytetään pelissä. Lisää on vaikea tienata pelin aikana, joten täytyy valita tarkkaan mihin pisteet/rahansa kuluttaa. Pisteitä/rahaa voi saada esimerkiksi löytämällä sitä tai voittamalla uhkapeleissä. Uhkapeleissä on myös häviämisen riski.

    Ensimmäinen tiimi siis joka löytää Janne S:n on voittaja!

    Lue lisää...

3 tuote(tta)

/ sivu