Historia

30 VUOTTA TÄYTTÄ TOIMINTAA

SURVIVAL GAME (splättis, paintball etc)

Tarkalleen 30 vuotta sitten 10.12.1988 Lasse Pakarinen järjesti ensimmäisen Survival Game- eli splättis/paintball-pelinsä. Lähes 20 asteen pakkasessa taisteli 16 innokasta osallistujaa lumikinoksissa Splatmaster-värikuulapistooleilla, yrittäen pudottaa vastapuolen pelaajia pelistä osumalla heihin väriläiskän jättävillä värikuulilla. Paikkana oli Tampereen Teiskossa Iso-Koveron tilan metsäalue, jonne oli lupa saatu Karri Mikolalta. Tarkoitus oli seuraavana vuonna järjestää Suomen mestaruuskisat Maisansalon yhteydessä, mutta silloinen Aamulehden liitelehden koko sivun täyslaidallinen torppasi aikeet. Tällainen pyssyleikki ei ilmeisimmin oikein sopinut silloiseen yhteiskuntajärjestykseen :)

 Splatmaster

Tuolloin ei käynyt edes mielessä, että kolme vuotta myöhemmin vielä järjestäisi ryhmille pelejä ja aktiviteetteja työkseen, saatika vielä 30 vuoden päästä! Silloisessa Googlessa, eli puhelinluettelon Keltaisilla sivuilla ei ollut vielä vuosiin olemassa minkäänlaista kategoriaa johon tällainen palvelu voisi sopia, joten markkinointi oli hoidettava muilla tavoin. Silloisiin videovuokraamoihin (RIP) vein ilmoittautumislistoja ja 10% provisio jäi vuokraamolle ilmoittautuneista, opiskelupaikkojen ja kauppojen ilmoitustauluille mainoksia irtirepäistävine puhelinnumeroliuskoineen, suoramainontaa yrityksiin, viidakkorummutusta, puhelinsoittelua tuttaville jne... 

Toiminnan pääpaikka siirtyi Hämeenlinnaan jo vuonna 1990, sillä ilmapiiri oli pienemmässä kaupungissa huomattavasti myönteisempi, ja saimme käyttöömme Katisten kartanolta Suomen upeimman metsäpelialueen, Mantereenlinnan. Ajoittain järjestimme myös rauniorakennuspelejä, esim Urjalassa, Leppäkoskella, ja myös Vanajanlinnan vanhoissa siilo- ja lantalarakennuksissa. Hämeenlinnasta käsin oli muutenkin helpompi singahdella eri puoleille Etelä-Suomea järjestämään pelejä, kuten myöhemmin myös muita aktiviteettitoimintojamme. Myös yöpelejä ym erikoisuuksia tuli kehiteltyä. Erityisen suosittu pelipaikka sijiatsi Pinsiössä, Hämeenkyrössä. 

Sitkeällä työllä toiminnasta kasvoi nollatilanteesta Suomen suurin ohjattuihin värikuulapeleihin erikoistunut yritys, jolla oli 200 aseen arsenaali, ja jopa 500 hlölle maastopuvut. Vuosittain oli useita reilun 150 hlön pelitapahtumia, joissa värikuulaa viuhui, vaikkei puoliautomaattiaseita käytettykään. Myöhemmin värikuulatoiminta välineineen myytiin toiminnan jatkamista varten perustetulle Ballbreakers Oy:lle.

MUUTA HISTORIAA

MEGAZONE

Kesällä 1992 Lasse Pakarinen keksi selvittää myös sisälasersotamahdollisuutta, sillä ympärivuotinen värikuulapelien järjestäminen oli hiukan haastavaa. Silloisesta Tampereen City-Otrasta löytyi kaksi infrapunapistoolia ja osumasensoriyksikköä, joilla järjestää kaksintaisteluja. Näillä pääsi testailemaan sisäpelaamisen mielekkyyttä. Maailmalta ei vain oikein ollut löydettävissä valmistajaa kehittyneemmälle systeemille. Googlea (tai sen edeltäjiä Alta Vistaa, Yahoota, Netscapea ym) ei ollut vielä käytettävissä, vaikka kätevä tiiliskiven kokoinen Mobira Cityman-kännykkä olikin jo päivittäin käytössä. Soitettuaan Jyväskylään Tapio Hannikaiselle selvisi, että hän oli bongannut jostakin (Pelit-?)lehdestä pienen jutun laserpelistä, joten n kolmen kuukauden sisukkaan selvittelytyön jälkeen yhteys löytyi Englantiin, Steve Browniin, Megazonen Euroopan edustajaan. Ei muuta kuin uutta yhteyttä Hannikaisen veljeksiin, ja yhteinen yhtiö perustettiin Megazoneja rakentamaan... Star Warsista innoituksensa saanut Zone Empire levisi Suomeen alkaen vuodesta 1993 - Itäkeskus, Tampere, Turku jne...

Laser Zone

LASER TRAP, LASER COMBAT, WC RACING YMS

Vuosien saatossa pelien järjestämisen innostus kasvoi kasvamistaan, ja mukaan tuli sekä ammuntapelejä, että muitakin hauskuuksia. Vuonna 1998 tuli lasersavikiekkoammunta Laser Trap ja ulkolasersota Laser Combat. Vuonna 1999 mm reaktioseinä, ajettavat oluttynnyrit, ja muuta mukavaa. Vuonna 2000 perustettiin Toimintatehdas Action Factory, joka paisui alun 1700 m2 tiloista peräti 3400 m2 kokoiseksi. Samana vuonna hankittiin Racing Simulaattorit, aluksi neljä kappaletta, sittemmin yhteensä 12 toisiinsa linkitettyä ajokkia. Myös ensimmäinen Avaruuspallo hankittiin tuolloin. Vuonna 2002 räväytettiin hankkimalla täysikokoinen Formula 1-simulaattoriauto, sekä ensimmäiset ajettavat vessanpönttömme... Samana vuonna keksittiin vahingossa hohtominigolf, ja vuosien saatossa yhtä sun toista muutakin pienempää ja isompaa kivaa tekemistä, kuten vuonna 2011 löytyi Flaghunt-virtuaalisten lippujen metsästyspeli GPS-tekniikkaan pohjautuen, sekä suunnistuspeli Action Track, jossa niinikään etsitään iPadien avulla rastipisteitä joilla suorittaa jokin tehtävä.

Laser Trap

WC racing

PAKOPELIT

Vuonna 2013 saimme idean järjestää ensimmäiset pakopelit, neljälle tiimille kullekin samanlaiset välineet ja tehtävät, ja heidän välille kilpailutilanne mikä tiimi selviytyy tilasta ulos ensimmäisenä. Tämäkin idea tuli Englannista, Clue Quest-firman toiminnasta. Tammikuussa 2015 rakennettiin sitten ensimmäiset oikeat pakopelimme, joita nyt on jo 13 erilaista, sekä vielä muutama lisää tulossa. Liikuteltavia pakopelejä, joita nimitämme mysteeripeleiksi, on viisi erilaista. Mainittakoon, että Tampereella on tiettävästi kaiken kaikkiaan 22 pakopeliä.

Mysteeri

Kantavana ideana on alusta saakka ollut tuoda markkinoille uusia aktiviteetteja ensimmäisenä Suomessa, ja useassa tapauksessa myös ensimmäisenä Pohjoismaissa. Monet valmiit ideat ajatellaan aina uudelleen, ja pyritään keksimään totutusta poikkeavia ratkaisumalleja. 

Viimeiset 13 vuotta on ollut mukana kantavana voimana ja monen aktiviteettimme suvereenina erikoismiehenä Niko Ara, jota ilman nykyisenkaltainen monipuolinen toiminta ei olisi mahdollista. Nykyisellään meillä on tarjolla lähes 350 erilaista aktiviteettia, joten tekemistä riittää aktiviteettitoiminnan pyörittämisessä, jonka vuoksi mukana on osaava joukko muitakin vetäjiä kiireisimpinä ikoina, kuten erityisesti Veera Mäkelä ja Harri Heikkari.