ACTION FACTORY / SUOMEN TILAUSAKTIVITEETIT OY

Olemme kuin kisailuhuvipuisto, jonka kaikki aktiviteetit on myös tilattavissa lähestulkoon minne vain.

Toimimme siis kuin keikkaorkesteri, joka musiikin sijaan tuo toimintaa ja tekemistä sinne minne meidät tilataan. Yrityksen nimi onkin Suomen TilausAktiviteetit Oy, joka kertoo mikä on perusideamme.

30 vuoden toiminnan aikana olemme oppineet ennen kaikkea sen että vaikka pelit ovat pelejä, niin siltikin tilaisuudet ja tapahtumat muistetaan useimmiten siitä mitä hauskaa siellä tehtiin. Eli vanha totuus pitänee paikkansa;

”Ohjelmasta päivä muistetaan” 

Hauskuus ja kutkuttava kilpailujännitys ovat toimintojemme valttikortteja, kummasti piristää osallistujia ja virkistää ilmapiiriä, kun tehdään jotakin yhdessä.  Mielestämme ryhmien kannattaisi kokeilla erilaisia ideoita, eikä vain lähteä automaattisesti vaikkapa laivaristeilylle, koska aina on tehty niin ennenkin. Jonain kertana kansantanhukurssille, toisella kertaa mäkiautoja tuunaamaan, sitten vaikkapa armeijahenkistä tiimitoimintaa harrastamaan tai afrikkalaisperäisillä djembe-rummuilla paukuttelemaan… 


Maailma on täynnä mieleenpainuvia kokemuksia, jotka on kaikkien koettavissa.




Game Master

 

 

 Lasse Pakarinen

 

 
Lasse Pakarinen
 
 
Game Master
 
 
+358 400 482 012
 
 
lasse.pakarinen(@)actionfactory.info
 
 
Tarjoukset, varaustiedustelut
 
 





 

 

”Emme lakkaa leikkimästä koska vanhenemme, vaan vanhenemme koska lakkaamme leikkimästä”

 

 

 

Yhteistyökumppanimme kokonaisvaltaisissa tapahtumissa Hämeen alueella:

 

Täydenpalvelun tapahtumajärjestäjä,  Ammattitaitomme on sinun käytössäsi, hyödynnä osaamisemme!

 

Täydenpalvelun tapahtumajärjestäjä, 

Ammattitaitomme on sinun käytössäsi, hyödynnä osaamisemme!
www.ctfinland.com